Mustankirjava, blue blagdon, 133cm
s.2014 Iso-Britannia

Testatusti: Pssm neg

Sd Rocketman eli tuttavallisemmin Reino on syntynyt 2014 Oxfordissa, Britanniassa. Hän asui siellä vapaana laumassa kolmevuotiaaksi, jonka jälkeen hän on muuttanut Puolaan vaellusponiksi ja siitosoriksi. Pienen kokonsa takia hänet myytiin vuonna 2019 Suomeen. Puolassa hänen jalkansa on kuvattu ja sperma testattu mainioin tuloksin. Jälkeläisiä hänellä on varmistetusti puolassa, mutta todennäköisesti myös Briteissä. Puolassa hänet myös hyväksyttiin sertifikaatein Tinker-kantakirjaan elinikäisellä jalostusoikeudella.

Tullessaan Suomeen hän oli perinteinen tuontihevonen: täynnä matoja ja viiden päivän matkan jälkeen kuihtunut ja kuiva. Vuoden verran oltuaan Suomessa hän alkaa näyttää parhaita puoliaan. Hänet myös kantakirjattiin Suomen Irlannincob-kantakirjaan. Luonne hänellä on täyttä kultaa: herkkä ja älykäs. Taustat huomioon ottaen luottamusta ja yhdessä tekemisen iloa rakennettu pala palalta ja se jos joku on ollut palkitsevaa, potentiaalia nimittäin löytyy joka lähtöön "roppakaupalla" Säkä herralla on mitatusti noin 135, mutta älä anna koon hämätä! Tällä jätkällä nimittäin rakennetta riittää vaativampaankin tarkkailuun. Vahva luusto ja voimakas perä, leveät ryntäät, ja pitkä viisto lapa mahdollistavat hyvät rungon läpi kulkevan liikkeen eikä etupainoisuudesta ole tietoakaan. Nopeus ja ketteryys ovat valttia, näyttävyyttä unohtamatta. Pää on kaunis kuin karkki, ja vasen silmä on sininen. Ylälinja on rodulleen tyypillinen, käyttö hevoselle plussana hieman kokoonsa nähden pidempi satulan sija. Harjaa ja häntää on vaikka muille jakaa ja jouhet ovat hieman kiharat, mutta vahvat ja tiiviit. Vuohiskarvoitus oli melko rajallista tullessa, mutta on alkanut alun ongelmien jälkeen kasvaa vahvemmin ja on hyvinkin tiivistä nykyään, joten uskoisin, ettei syy ole geneettinen.

Suku on hieno, tosin sitä ei ole dna-testein päästy Suomessa varmentamaan. Sd Rocketman on kuitenkin geenitestattu sd dixie dancerin jälkeläiseksi, joka taas on testattu sd Flash harryn pojaksi. Flash harryn takana on komeat sd jim ja Bob the blagdon. Emäksi on testattu sd grey girl, jonka huhutaan olevan The Gipsy Kingin tyttärentytär. Suosittelen käyttämään SD Rocketmania tavoitteen mukaisesti erityisesti tammalle, jolla on luustossa puutteita. Rakenteensa puolesta hän sopii kaikille, ja astuu isommatkin tammat ongelmitta. Laboratoriotestein sd Rocketman on pssm1-negatiivinen, cem-negatiivinen sekä värigeenitestattu blue blagdon eli suomeksi perusväri on musta ja kirjavuus selittyy sabinogeenillä (EEaaSb).

Rocketman astuu kesällä 2021 Pälkäneellä sovitusti.
Varausmaksu: 300e (sis. astutusmaksun) joka palautetaan viranomaistodistusta vastaan mikäli tamman omistaja ei käytäkään kyseistä oria lääketieteellisistä syistä, maksettava 15.5 mennessä.
Varsamaksu: 500e, maksettava ennen tamman noutoa. Varsamaksu saa takaisin viranomaistodistusta vastaan. Orin omistaja tarjoaa ensisijaisesti uutta astutusta veloituksetta kahden kauden sisällä ja viimekädessä palautetaan koko summa (esimerkiksi tamman menehtyessä)
-Tamman tullessa Edellytetään että tamma on tullessaan terve ja vakuutettu.
-Kausi 2021 astutus pääasiallisesti luomuna tai sopimuksen mukaan
-Hoitomaksu 7e/pv tai varsan kanssa 10e/pv tai 200 ilman varsaa/250e varsan kanssa
-Mikäli tamma tulee kahtena kautena peräkkäin, tarjoamme edellisen kauden varsalle tunnistuksen irlannincob-kantakirjaan veloituksetta
Tamman noudon yhteydessä tamman omistaja saa astutustodistuksen ja syntymäilmoituksen allekirjoitettuna mukaan kun maksut ovat todistetusti hoidettu.

Yhteystiedot:
Mia Miettinen / p. 045 1276547
mia.miettinen@icloud.com

i. SD Dixie's Dancer

ii. SD Flash Harry

iii. SD Jim

iie. SD Palamino Mare

ie.

iei.

iee.

e. SD Grey Girl

ei.

eii.

eie.

ee.

eei.

eee.